Pittsburgh Penguinsin kuuden ottelun pituinen voittoputki tuli päätökseen tiistaina, kun Sidney Crosby ja kumppanit hävisivät kotonaan Minnesota Wildille rangaistuslaukauskilpailun päätteeksi 1-2. Kolmannen peräkkäisen voittonsa ottaneen Wildin sankareiksi nousivat maalivahti Niklas Bäckströn ja rankkarikisan ainoasta onnistumisesta vastannut Marel Zidlicky.
Ottelun ykköstähdeksi valittu Bäckström torjui kamppailussa 24 laukausta ja kaikki kolme Pittsburghin rankkariyritystä. Minneosta ja Bäckström ovat nyt voittaneet kauden kaikki kolme rankkarikisaansa. Wildin Antti Miettinen epäonnistui omassa rankkarissaan, mutta Bäckström pysäytti heti perään Crosbyn yrityksen.
Luoteisen divisioonan kärkipaikalle palannut Minnesota meni kahdeksan minuutin pelin jälkeen 1-0 johtoon Mikko Koivun ´maalilla´. Kauden kolmannen osuman tililleen saanut Koivu oli mukana aloituksessa, minkä jälkeen Pittsburghin pelaajat onnistuivat sähläämään kiekon omaan verkkoon.
Pittsburgh tuli tasoihin vain 10 sekuntia myöhemmin Matt Cooken ohitettua Bäckströmin. Jarkko Ruudun korvaajaksi hankitun Cooken osumassa syöttäjänä toimi Jordan Staal, joka innostui myöhemmin jopa tappelemaan Minnesotan Erik Reitzin kanssa. Penguinsin Evgeni Malkin jäi vasta toisen kerran tällä kaudella ilman pistemerkintöjä. Malkin oli päässyt pisteille 13 peräkkäisessä kamppailussa.
NHL tiistaina (18.11.2008)
PITTSBURGH - MINNESOTA 1-2 rl (1-1,0-0,0-0,0-0)
0-1 Mikko Koivu 7:27
1-1 Matt Cooke (Jordan Staal, Rob Scuderi) 8:07
1-2 Marek Zidlicky rl
Maalivahdit
PIT: Dany Sabourin 25 laukausta/24 torjuntaa
MIN: Niklas Bäckström 25/24
Mikko Koivu, Minnesota 1+0, +1, 0, 5, 24:15
Antti Miettinen, Minnesota 0+0, 0, 0, 0, 19:36
CAROLINA - MONTREAL 2-1 (0-0,0-1,2-0)
0-1 Robert Lang (Alexei Kovalev, Saku Koivu) yv 21:07
1-1 Sergei Samsonov (Patrick Eaves, Tim Gleason) 43:06
2-1 Ray Whitney (Scott Walker, Dennis Seidenberg) yv 46:33
Maalivahdit
CAR: Cam Ward 29 laukausta/28 torjuntaa
MTL: Carey Price 48/46
Joni Pitkänen, Carolina 0+0, 0, 2, 4, 23:55
Tuomo Ruutu, Carolina 0+0, 0, 2, 3, 16:40
Saku Koivu, Montreal 0+1, 0, 0, 0, 19:25
COLUMBUS - EDMONTON 2-7 (0-2,1-1,1-4)
0-1 Sheldon Souray (Ales Hemsky, Lubomir Visnovsky) yv 5:38
0-2 Andrew Cogliano (Sheldon Souray, Erik Cole) 13:14
0-3 Marc-Antoine Pouliot (Andrew Cogliano, Shawn Horcoff) 32:49
1-3 Kristian Huselius (Rick Nash, Derick Brassard) 38:03
1-4 Tom Gilbert (Shawn Horcoff, Ales Hemsky) yv 47:44
2-4 Rick Nash (Fredrik Modin, Derick Brassard) yv 49:59
2-5 Dustin Penner (Sam Gagner, Jason Strudwick) 52:06
2-6 Shawn Horcoff (Ales Hemsky, Tom Gilbert) 54:38
2-7 Lubomir Visnovsky (Sam Gagner) 55:09
Maalivahdit
CLB: Pascal Leclaire 19 laukausta/12 torjuntaa
EDM: Dwayne Roloson 39/37
Fredrik Norrena, Columbus ei kokoonpanossa
TAMPA BAY - FLORIDA 3-4 rl (0-2,1-1,2-0,0-0)
0-1 Bryan McCabe (Gregory Campbell, Radek Dvorak) 7:50
0-2 David Booth (Ricahrd Zednik, Stephen Weiss) yv 19:43
0-3 Bryan McCabe (Nathan Horton, Jay Bouwmeester) yv 27:48
1-3 Radim Vrbata (Steve Eminger, Steven Stamkos) 34:42
2-3 Evgeny Artyukhin (Vincent Lecavalier, Steve Eminger) 43:44
3-3 Steve Eminger (Evgeny Artyukhin, Jussi Jokinen) 57:09
3-4 Nathan Horton rl
Maalivahdit
TB: Mike Smith 36 laukausta/33 torjuntaa
FLA: Tomas Vokoun 52/49
Jussi Jokinen, Tampa Bay 0+1, 0, 0, 4, 16:51
Ville Peltonen, Florida 0+0, 0, 0, 4, 14:42
PHOENIX - CHICAGO 2-3 rl (0-2,1-0,1-0,0-0)
0-1 Kris Versteeg (Patrick Kane, Jonathan Toews) 18:02
0-2 Patrick Sharp 19:10
1-2 Zbynek Michalek (Keith Yandle, Mikkel Boedker) yv 26:08
2-2 Shane Doan (Peter Mueller, Olli Jokinen) yv 45:57
2-3 Jonathan Toews rl
Maalivahdit
PHO: Ilya Bryzgalov 40 laukausta/38 torjuntaa
CHI: Nikolai Khabibulin 38/36
Olli Jokinen, Phoenix 0+1, -1, 5, 2, 15:52
CALGARY - COLORADO 4-1 (0-1,1-0,3-0)
0-1 Marek Svatos (T.J. Hensick, Wojtek Wolski) 6:48
1-1 Rene Bourque (Michael Cammalleri, Dustin Boyd) 26:53
2-1 Adrian Aucoin 52:28
3-1 Jarome Iginla (Daymond Langkow, Adrian Aucoin) tm 59:32
4-1 David Moss (Daymond Langkow, Curtis Glencross) yv 59:50
Maalivahdit
CGY: Miikka Kiprusoff 23 laukausta/22 torjuntaa
COL: Peter Budaj 50/47
Suomalaisten tilastoissa maalit+syötöt, plusmiinus, jäähyminuutit, laukaukset ja peliaika.
Sarjatilanne 18.11.2008
Itäinen konferenssi New York Rangers 21 14 5 2 57- 45 30 71.4 Boston Bruins 18 11 3 4 55- 41 26 72.2 Washington Capitals 17 10 4 3 56- 49 23 67.6 Pittsburgh Penguins 18 11 4 3 59- 50 25 69.4 Montreal Canadiens 17 10 5 2 53- 46 22 64.7 Carolina Hurricanes 19 10 7 2 51- 56 22 57.9 Buffalo Sabres 17 9 5 3 50- 47 21 61.8 New Jersey Devils 17 8 7 2 46- 48 18 52.9 --------------------------------------------------------- Philadelphia Flyers 17 7 6 4 58- 57 18 52.9 Toronto Maple Leafs 19 7 8 4 59- 67 18 47.4 Atlanta Thrashers 17 7 8 2 51- 61 16 47.1 New York Islanders 18 7 9 2 46- 56 16 44.4 Tampa Bay Lightning 18 5 7 6 39- 53 16 44.4 Florida Panthers 17 7 9 1 41- 49 15 44.1 Ottawa Senators 18 6 9 3 42- 47 15 41.7 Läntinen konferenssi San Jose Sharks 20 16 3 1 73- 49 33 82.5 Detroit Red Wings 17 12 2 3 64- 52 27 79.4 Minnesota Wild 16 11 4 1 42- 31 23 71.9 Vancouver Canucks 18 10 6 2 54- 44 22 61.1 Anaheim Ducks 19 10 7 2 57- 58 22 57.9 Chicago Blackhawks 17 8 4 5 60- 49 21 61.8 Calgary Flames 19 10 8 1 56- 63 21 55.3 Edmonton Oilers 19 9 8 2 50- 58 20 52.6 --------------------------------------------------------- Nashville Predators 18 9 8 1 56- 61 19 52.8 Columbus Blue Jackets 19 8 8 3 58- 65 19 50.0 Phoenix Coyotes 17 8 8 1 42- 44 17 50.0 Colorado Avalanche 17 8 9 0 45- 52 16 47.1 Los Angeles Kings 17 7 8 2 42- 45 16 47.1 Dallas Stars 17 6 8 3 48- 62 15 44.1 St.Louis Blues 16 6 8 2 50- 55 14 43.8
Taulukossa ottelut, voitot, tappiot, jatkoaika- ja rangaistuslaukauskilpailutappiot, maaliero, pisteet ja montako prosenttia mahdollisista pisteistä saavutettu. Divisioonien kärkijoukkueet sijoitettu sijoille 1-3.













